Asuntaloihin ja loma-asuntoihin tehtävien murtojen määrä on lisääntynyt koko Lounais-Suomessa. Murtoja tehtiin tammi-kesäkuussa kaikkiaan 471.
Lounais-Suomen poliisin mukaan tämä johtuu osittain siitä, että kiertelevien ulkomaisten rikollisryhmien määrä on lisääntynyt. Murtoja tehdään kuitenkin myös hetken mielijohteesta.
– Ulkomaisia rikollisporukoita tulee jatkuvana virtana joka vuosi, mutta meillä ei ole keinoja niiden pysäyttämiseksi, koska useimmat kertovat rajalla tulevansa Suomeen työnhakuun. Aaltoja tulee myös aina, kun tuttuja kavereita vapautuu linnasta, rikosylikomisario Veli-Matti Soikkeli Lounais-Suomen poliisista toteaa.
Esimerkiksi Kaarinassa ja Liedossa on lyhyen ajan sisällä tehty puolenkymmentä asuntomurtoa. Tuoreimmat murrot sattuivat viime viikolla.
Edellinen murtoaalto vaivasi keväällä Salossa.
– Tiedän tapauksia, joissa koti on jouduttu myymään, koska turvallisuudentunne on varkaan vierailun takia mennyt, Soikkeli kertoo.