Tyksissä on syntynyt tänä vuonna ennätysmäärä vauvoja. Pelkästään kesäkuun aikana syntyi 382 vauvaa.
Tähän päivään mennessä synnytyksiä on ollut jo 125 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kesäkuukaudet ovat synnytysosastolla erityisen vilkkaita.
Sisäilmaongelmista kärsineen U-sairaalan remontti on lähes valmis. Viimeinen remonttikohde on parhaillaan remontoitava leikkausosasto. Tilanne sairaalassa on ylihoitaja Marjo Kauppilan mukaan siedettävä, joillakin osastoilla jopa hyvä.
– Sehän on tosiasia, että rakennus on vanha, eikä tästä priimaa saada millään, mutta paljon on tehty. Valitettavasti osa henkilökunnasta oireilee edelleen. Kyllä tämä sisäilmaongelma meillä varmaan jonkinlaisena jatkuu siihen asti, kun päästään uuteen sairaalaan, Kauppila sanoo.
Henkilökunnan mukaan remontti on parantanut etenkin synnytysosaston ilmanvaihtoa.
– Tällä hetkellä tilanne on ihan rauhallinen. Henkilökunta tietää rakennuksen realiteetit ja sen, että koko ajan asian eteen tehdään jotakin, sanoo Kauppila.
U-sairaalan toiminta loppuu vuonna 2018.
Juttua korjattu klo 15:30. Synnytyksiä on ollut tähän päivään mennessä 125 enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, ei 125 enemmän kuin koko viime vuonna, kuten jutussa virheellisesti mainittiin.