Inkiväärikasvia on viljelty kiinalaisten tekstien mukaan lääkkeeksi jo ainakin 5 000 vuotta. Hyvin vanhaa perua on myös tuoreen inkiväärin yleinen käyttö mausteena. Inkivääri on levinnyt kaikkialle maailmaan kotitarvelääkinnän yhtenä peruskasvina.
Suosion syitä ovat kasvatuksen helppous, havaittava tehokkuus, monikäyttöisyys ja sivuvaikutusten puuttuminen.
Flunssat ja vilustumiset, vatsavaivat, nivelvaivat ja pahoinvointi ovat tunnetuimpia vaivoja, joita vanha kansa Suomessakin on tiennyt inkiväärin lievittävän.
Vanhat konstit taas kunniaan
Sotien ja säännöstelyn aika katkaisi inkiväärin käytön kotilääkinnässä Suomessa. Tuore inkivääri on palannut kauppojen juurestiskeille vasta EU-aikana. Kaupan tiskiltä löytää silti flunssakaudella helposti ihmisiä, jotka tietävät inkiväärin olevan enemmän kuin vain mauste.
- Ehdoton yskänlääke tulee puolessa litrassa vettä kuusi minuuttia keitetystä sentti kertaa sentin inkiväärinpalasta. Vesi makeutetaan hunajalla ja juodaan, neuvoo Turun kauppahallista inkivääriä ostanut Tea.
Kauppias Juha Pärssinen peesaa asiakastaan.
- Viikonloppuna oli tuskainen ja tukkoinen olo, lihakset olivat kipeät ja paha flunssa selvästi tulossa. Pistin teehen reilusti luomuinkivääriä ja imin lopputeen raasteen läpi. Tuntui kyllä flunssa taittuvan aika tehokkaasti, inkiväärihän hikoiluttaa ja lievittää se hieman kipujakin.
Nykykiinalainen flunssalääke on kolajuomaan raastettu inkivääri, joka kiehautetaan ja juodaan kuumana.
Inkivääri on elinvoimaa
Kauppias Juha Pärssinen arvostaa inkiväärin monipuolisuutta. Lääkinnälliset vaikutukset ja hyvä maku yhdessä kasvissa ovat lyömätön yhdistelmä, johon ei liity valkosipulin sosiaalisia haittoja. Ja sitä voi nauttia jatkuvasti ja päivittäin.
Kaupan hyllystä poimittu inkiväärin maavarren pala on elävä kasvi. Kun sen peittää pikkuisen mullalla kasvusilmut ylöspäin ja kastelee, tuloksena on komeita ruohovarsia ja lehtiä pukkaava viherkasvi valoisalle ikkunalaudalle. Tähän artikkeliin kuvattu pikkuinen inkiväärin pala on tuottanut ruukussa useita 120 cm korkeita varsia. Keväällä korjataan mullasta varsinainen sato. Viljelty inkivääri ei valitettavasti kuki.
Inkiväärin pala säilyy vähintään viikon sellaisenaan keittiön pöydällä, viileässä pimeässä pitempään. Jos sitä säilyttää jääkaapissa, leikkauspinta kannattaa uusia lähes päivittäin, jolloin home ei pääse iskemään. Juurakko on itsessään voimakkaasti mikrobeja ja itiöitä torjuva.
Inkivääri on vahvaa!
Tärkeä vinkki: inkiväärin teho ei perustu suureen määrään. Inkiväärijuoman valmistuksessa kannattaa kuumaa juomaa varata tarpeeksi, jotta tarvittaessa juomaa pystyy myös laimentamaan. Lähes kaikki kokeilijat aliarvioivat pahasti inkiväärin väkevyyden. Puoli teelusikallista raastettua inkivääriä tekee mukillisen juomaa monille liian väkeväksi.
Inkiväärin kuori ei ole syötävää. Poista veitsellä kuori kohdasta, jonka raastat.
Raskaana oleville naisille ei Suomessa suositella inkiväärin käyttöä pahoinvointiin. Monissa muissa maissa rajoituksia ei ole. Vaikka inkivääriä käytetään yleisesti vatsavaivoihin, jotkut myös saavat niitä inkivääristä.
Kuivattu inkivääri sellaisenaan tai jauheena esim. maustepurkissa on tyypillinen korviketuote, jota käytetään silloin kun tuoretta ei ole saatavilla. Teho ei ole sama. Niille, joiden suu tai vatsa ei tahdo kestää inkivääriä, on luontaiskaupassa kapselituotteita.
Tässä artikkelissa on käytetty lähteenä mm. kasvitieteilijöiden Sinikka Piipon ja Ulla Salon teosta Mielen ja rakkauden kasvit (Hämeenlinna 2006).