Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 88323

Martinsilta syrjäytti ylisen förin – "onneksi toinen vielä jäi"

$
0
0

Turku on siltojen kaupunki. Pelkästään kaupungin keskustassa Aurajoen ylittää kahdeksan siltaa.

Ensimmäinen silta mereltä päin tultaessa on Martinsilta. Se piirrettiin asemakaavaan jo vuoden 1827 Turun palon jälkeen, mutta rakennettiin vasta yli sata vuotta myöhemmin, vuonna 1940.

– Turku varmaan oli hyvin pitkään tottunut pärjäämään föreillä. Oli alinen föri ja ylinen föri. Kun Martinsiltaa ei ollut, laivoilla pääsi vähän pidemmälle. Se palveli teollisuuden tarpeita, kertoo Turun matkailuoppaiden Anu Salminen, joka vetää siltakierroksia Turussa.

Ylinen föri aloitti liikennöinnin 1850-luvulla ja kulki nykyisen Myllysillan kohdalla. Kohdassa oli höyrysatama ja koska edellinen silta oli Aurasilta, oli tarvetta päästä joen yli niiltä main.

– Se oli maksullinen lautta. Vasta 1900-luvun alussa kaupunki osti förit ja matkustuksesta tuli ilmaista, Salminen sanoo.

Sillasta suunniteltiin lähes seitsemän metriä korkeaa

Martinsiltaa alettiin suunnitella tosissaan 1930-luvulla. Silloin ajateltiin, että sillan tulee olla korkea, jotta saaristolaivat pääsevät kulkemaan sen alta vaivattomasti. Siltaan suunniteltiin jopa 6,7 metriä korkeaa aukkoa. Laivaliikenne kuitenkin väheni suunnitteluaikana sen verran, että sillasta päätettiin tehdä vähän suorempi ja halvempi.

– Se olisi ollut varmaan matkailunähtävyys, jos olisi ollut niin jyrkkäkulmainen silta tässä, mutta onhan tämä huomattavasti kätevämpi, Salminen sanoo.

– Martinsilta on aika huomaamaton, mutta niinhän se yleensä kaikilla olennaisilla asioilla on, että sen huomaa vasta sitten kun se on poissa.

Alinen föri on tarpeellinen

Kun Martinsilta vuonna 1940 rakennettiin, lopetti ylinen föri liikennöintinsä. Alinen föri sai kuitenkin jäädä.

– Onneksi jäi, Salminen sanoo.

Hän kertoo, että kun kysytään, mikä silloista on se matkailunähtävyys, niin vastaus ei ole silta lainkaan. Se on föri.

– Se saa hymyn kaikkien huulille, kun tehdään risteily Aurajoen yli Turusta Åboon. Ja aina siellä on paikallisia ihmisiä, föri on oikeasti tarpeellinen.

Juttu on osa Turun Radion siltasarjaa, jossa toimittaja Jorma Tuominen ja Turun matkailuoppaiden Anu Salminen vierailevat Turun keskustan kahdeksalla sillalla.

Sarjassa ovat ilmestyneet myös:
Myllysilta on Turun silloista kuuluisin
Turun Teatterisilta oli siltojen edelläkävijä – viihtymispaikka ja taideteos
Kulttuurimaisemaan kuuluva Auransilta oli vähällä jäädä rakentamatta
Kiistelty Kirjastosilta herättää huomiota ulkonäöllään
Turun Tuomiokirkkosilta huokuu historiaa
Turun Tuomaansillalla voi katsoa 1800-luvulle


Viewing all articles
Browse latest Browse all 88323


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>