Hämeen Härkätien varressa kiemurteleva Aurajoen uoma on saanut uuden maamerkin.
Viikinkivene Helka on pian yleisön ihailtavana Liedon Vanhalinnassa. Timpurit hikoilevat helteessä rakentaen suojaa museon uudelle nähtävyydelle.
Museonjohtaja Hannele Lehtosen mukaan Helka on Vanhalinnan uuden tapahtuma-areenan sydän. Avajaisia vietetään elokuun lopulla muinaistulien loimutessa.
Merenkyntäjästä maakravuksi
Aivan alkuperäinen viikinkialus ei ole kyseessä. Helka on valmistunut Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopiston artesaanien käsissä, vanhoja rakennusmenetelmiä kunnioittaen tämän vuosituhannen alkupuolella. Alkujaan merikelpoinen alus on ollut sen verran kauan kuivalla maalla, ettei siitä enää ole aaltoja halkomaan.
– Helka on laskettu elokuussa 2005 ensi kertaa veteen, valmistus kesti oppilaitoksessa puolitoista vuotta. Aika iso urakka on ollut, ja kaikki on tehty vanhaa käsityötaitoa kunnioittaen. Esimerkiksi 1 200 rautanaulaa on käsin taottu ja purjeet ommeltu käsin. Tämä on hyvin tarkka kopio viikinkiajan veneestä, toteaa Hannele Lehtonen
Viikinkien alus täydentää alueen historiaa esittelevää kokoelmaa. Vanhalinnan päärakennuksen alakertaan on valmistumassa uudet näyttelytilat arkeologisille löydöille, jotka kertovat muun muassa maanviljelyksen juurtumisesta Suomeen.
Muinaislinnan myrskyisä historia
Nykyisin Liedon Vanhalinna tunnetaan romanttisena, uusklassistisena kartanomaisemana sekä Mauno ja Ester Wanhalinnan kotimuseona.
Viikinkivene 1930-luvulla valmistuneen kartanon pihapiirissä ei kuitenkaan ole niin omituinen nähtävyys kuin äkkiseltään saattaisi luulla.
Laajojen tilusten historia ulottuu tuhansien vuosien taakse.
Ensimmäiset merkit ihmisten käynnistä Linnavuorella ovat jo kivikaudelta. Vakiasukkaita Linnavuori sai pronssikaudella, noin 900-500 ennen ajanlaskun alkua.
Mereltä tulevia vihollisia on pelätty noista ajoista asti. Jokiuoman puolelta jyrkkärinteinen mäki tarjosi jykevän kivijalan puolustuslinnoitukselle.
Toinen asutusvaihe alkoi rautakaudella, noin 500-800 ajanlaskumme alusta, jolloin mäelle lienee rakennettu suojavarustuksia ryösteleviä skandinaaveja vastaan. Tilanne kuitenkin rauhoittui vuosisatojen kuluessa, ja skandinaavien kanssa käytiin turkiskauppaa merovingiaikana.
Kuumia kylpyjä vieraille
1000-luvun koittaessa ryöstöretkiä tehneet viikingit herättivät pelkoa myös Aurajoen suistossa. Linnavuoren historian vilkkaimpana aikana sen varustuksia vahvistettiin, ja joelta tulleet viholaiset käännytettiin kovin ottein vuoren jyrkiltä rinteiltä.
– Arkeologiset löydöt kertovat hyvästä puolustusvarustuksesta. Alueelta on löytynyt muun muassa rautaisia panssarinu
olenkärkiä ja miekkoja. Sitten on ollut näitä aika hurjia puolustuksellisia keinoja: Linnavuoren laelta on vihollisen niskaan kaadettu kuumaa vettä tai tervaa, kertoo Hannele Lehtonen.
Tosin hän arkeologina huomauttaa samaan hengenvetoon, että hurjimmissa taistelutarinoissa saattaa olla vähän ylimääräistä.
– Ehkä viikingit kuitenkin olivat enemmän kauppamiehiä. Uskoakseni täällä on enemmän käyty kuitenkin kauppaa kuin kaadettu tervaa, hymyilee Lehtonen.
Keskiajalla linna palveli aina 1300-luvulle asti, ja mäen tasatulla laella oli useita rakennuksia.
Linnavuoren merkitys tunkeilijoiden torjunnassa väheni joen käydessä maannousun myötä vaikeakulkuisemmaksi. 1300-luvulla puolustuksen painopiste siirtyi ”uuteen linnaan”, Aurajoen suuta nykyäänkin jämäkästi vartioivaan Turun linnaan.
– Nykyään nähdään joen virtaavan komeassa kansallismaisemassa, mutta silloin esihistoriallisella ajalla merenlahti on ulottunut hyvin pitkälle. Aurajoki oli suuri valtaväylä sisämaahan, jota sen ajan laivat pystyivät kulkemaan. Kun keskiajalla Turun kaupunki alkoi rakentua nykyisen tuomiokirkon ympärille, huomasi Ruotsin kuningaskin, että nyt sotilaat ovat väärässä paikassa!
Tänä päivänä Liedon Vanhalinnassa ei tunneta suurta pelkoa mereltä tulevista hyökkääjistä. Vihollisten maihinnousu kilpistyy viimeistään Halisten patoon – viikinkiveneellä tuskin kavutaan kalaportaita pitkin Aurajoen yläjuoksulle.
– No ei niitä varusteita tai viikinkivenettä jaksaisi kantaa siitä yli, että nyt ollaan ihan rauhallisin mielin, naurahtaa museonjohtaja Hannele Lehtonen.