Viikonloppuna juhlittu 43. Ruisrock keräsi Turun Ruissaloon yhteensä 63 000 festivaalikävijää. Kaikkiaan festivaalilla viikonloppuna nähtiin 60 ulkomaista ja kotimaista artistia.
Poliisin suorittamassa huumausainevalvonnassa paljastui kolmen päivän aikana yhteensä 49 huumausaineen käyttörikosta. Määrässä on kasvua kahdelta edeltävältä vuodelta, sanoo poliisin tilannejohtaja, komisario Vesa Pihajoki.
- Huumevalvontaa on ollut kaikkina kolmena päivänä ja niitä juttuja on tullut aika paljon, enemmän kuin kahtena edellisenä vuotena, eli se on lisääntynyt.
Muuten poliisin tehtävien osalta Ruisrock-viikonloppu oli melko perinteinen. Iltaa kohden jokaisena festivaalipäivänä oli jonkin verran häiriökäyttäytymistä.
- Jokaisena päivänä on viety puolenkymmentä henkilöä putkaan ja saman verran on poistettu alueelta, kertoo Pihajoki.
Liikenteen osalta Ruisrock sujui pääosin hyvin, huomioiden festivaalialueen sijainti ja sen muodostama haasteellinen liikenneympäristö. Aikaisempina vuosina Ruissalontiellä on sattunut huomattavan paljon vaaratilanteita, komisario Pihajoki sanoo.
- Yöllinen purkuvaihe on aina poliisin toiminnan kannalta se kriittisin. Riskitilanteita syntyy, kun pyöräilijät siirtyvät liikenteenohjauksesta välittämättä pimeälle ajoradalle autoliikenteen sekaan.
Poliisin toimesta liikennejärjestelyjä on joka vuosi kehitetty ja nyt on löydetty niin toimiva malli, kuin hankalaan ympäristöön on mahdollista, arvioi Pihajoki.
- Pallo on niin sanotusti nyt festivaalikansalla, että oikeasti noudatettaisiin liikenteenohjaajien merkkejä ja viitoituksia, muulla tavalla se ei tästä enää turvallisemmaksi muutu.
Festivaalin promoottori tyytyväinen viikonloppuun
Festivaalin kohokohtia olivat sunnuntaina Niittylavalle noussut, maailman suosituimpiin rap-artisteihin lukeutuva Snoop Dogg sekä lauantaina Michael Monroen 50-vuotisjuhlakonsertti yllätysvieraiden kera.
- Tosi hyvin on viikonloppu sujunut. Lauantaina oli ihan mieletön määrä kävijöitä, kun 30 000 tuli paikan päälle. Kaikki on sujunut suunnitelmien mukaisesti, kertoo promoottori Mikko Niemelä.
Festivaalien järjestäminen tuskin ainakaan halpenee tulevina vuosina. Tämä kasvattaa paineita festivaalien järjestäjien osalta ja näkyy helposti lippujen hinnoissa. Vaatii tasapainottelua, kun yleisön odotukset on kovat isojen artistien näkemiseksi.
- Täytyy olla aika varovainen siinä, ettei festivaali muutu liian kalliiksi asiakkaille. Kuitenkin kävijöinä on paljon nuoria, joilla ei välttämättä ole kovin paljoa käytössään rahaa. Tavoitteena on kiinnostava kokonaisuus kohtuu hintaan, Niemelä sanoo.
Festivaalin prmoottorille Mikko Niemelälle ikimuistoisin hetki tämän vuoden Ruisrockissa liittyy Michael Monroen keikkaan.
- Kun Jenni Vartiainen käveli yllätysvieraana lavalle ja lauloi, niin kyllä siinä oli sellainen pysäyttävä hetki.