Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 91319

Alaikäiset kannabiksen pääkohderyhmä

$
0
0

Kannabishuumeen leviämisestä nuorten keskuuteen on ollut merkkejä jo viime vuosikymmenen lopulta lähtien. Kehityssuunta näyttää viime vuosina vain vahvistuneen. Sen osoittavat myös Varsinais-Suomen poliisin tilastot. Kenttävalvontaryhmää johtava ylikonstaapeli Janne Aro-Heinilä luonnehtii lukuja huolestuttaviksi.

- Kaikkiaan 136 alle 18-vuotiasta jäi viime vuonna kiinni kannabiksen käyttörikoksesta. Noin 30 heistä oli alle 15-vuotiaita. Tässä on noin kolmannes lisäystä edellisvuoteen.

Pikkukunnat eivät ole lintukotoja

Aro-Heinilän mukaan kannabiksen käyttö ei ole pelkästää suurten asutuskeskusten ongelma. Kun poliisin valvonta kohdentuu pikkukuntiin, tulos on yhtä huolestuttava. Esimerkiksi viime vuonna käyttäjärinkejä paljastui Ruskolla sekä Maskun Askaisissa ja Lemussa.

- Tämä kertoo siitä, että tilastojen kertomat luvut ovat pelkästään jäävuoren huippu, toteaa Aro-Heinilä.

Kannabiksen markkinointi näyttää uponneen nuorisoon hyvin. Sen hankinta on suhteellisen edullista. Aro-Heinilä arvioi keskimäääräiseksi katukauppahinnaksi noin 20 euroa grammalta. Taustalla on hampun kotiviljelyn lisääntyminen.

- Suurimmaksi osaksi huume leviää juuri kyseisten kasvattamojen kautta. Lisäksi osa nuorista toimii välittäjinä oman kaveripiirinsä suuntaan.

Psyykkinen riippuvuus syntyy nopeasti

Erityisen huolissaan poliisi on nuorten positiivisesta asenteesta kannabikseen nähden. Huumesätkän polttaminen seurustelun lomassa on helppoa ja siitä kieltäytyminen on sosiaalisen paineen takia monille vaikeaa.

- Petollisinta on kannabiksen aiheuttama psyykkinen riippuvuus. Siitä saa hetkellisen hyvän olon tunteen, mikä jää käyttäjän mieleen. Muistikuva tästä kannustaa helposti uuteen käyttökertaan eli kannabikseen jää psyykkisesti helposti koukkuun, korostaa Aro-Heinilä.

Kannabiksen käytön suitsimisessa hän asettaa toivonsa vanhempien valppauteen. Puuttumisen pitäisi olla nopeaa. Myös poliisiin pitäisi olla pikaisesti yhteydessä.

- Poliisin ensisijaisen kiinnostuksen kohteena on myyntiorganisaation paikallistaminen ja kitkeminen. Jos perheen lapselle on myyty huumetta, kyseessä ei ole yksittäinen tapaus, vaan kauppaa on käyty kaveripiirissä laajemminkin.

- Jotta pystyisimme vähentämään huumausaineiden määrää, tarvitsemme tiedon, mistä ja kenen toimesta sitä tulee, painottaa Janne Aro-Heinilä.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 91319

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>